Sopeutumisvalmennus elää murroksessa. Vaikka toimintaympäristö on muuttunut, on sille tarvetta myös tämän päivän kuntoutusjärjestelmässä. Tänä päivänä käydään paljon keskustelua myös siitä, mitä oikeastaan on sopeutuminen. Kenen pitää sopeutua ja mihin? Sopeutuuko kuntoutuja ja hänen perheensä ympäristöön, vai pitääkö näkökulmaa kääntää niin, että ympäristö sopeutuu erilaisuuteen?
Sopeutumisvalmennuksesta on sanottu, että se on suomalaisen kuntoutuksen oivallus[1]. Sopeutumisvalmennuksella on Suomessa pitkä historia. Sen juuret ulottuvat 1940-luvulle ja invalidihuoltolain määritelmiin ja tavoitteisiin parantaa ihmisten työ- ja toimintakykyä ja ansiomahdollisuuksia. Sodan jälkeen oli ihmisiä, jotka olivat monenlaisen fyysisen, henkisen ja sosiaalisen tuen tarpeessa.
Lapsen sopeutumisvalmennuksessa tukea saa koko perhe
Käsitteenä sopeutumisvalmennus on esiintynyt ensimmäisen kerran Kuntoutuskomitean mietinnössä vuonna 1966. Lasten sopeutumisvalmennukseen määriteltiin jo silloin hänen vanhemmilleen annettava tuki ja opastus. Historiallisesti sopeutumisvalmennus on ollut pitkälti järjestöjen tuottamaa palvelua. Kansaneläkelaitoksen roolilla kuntoutuksen rahoittajana on myös pitkä historia. Sopeutumisvalmennusta on toteutettu pitkään laitosmuotoisissa olosuhteissa.
Oivalluksesta kertoo se, että kuntoutus koettiin hyvin kokonaisvaltaisesti ihmisen toimintakyvyn parantamiseen tähtäävänä toimintana, jossa osallisuus ja suhde ympäristöön nähtiin tärkeänä. Sopeutumisvalmennusta ei siis nähty pelkästään diagnoosiin liittyvänä lääkinnällisen hoidon jatkumona. Ryhmän hyödyntäminen vertaistuen ja uusien näkökulmien kokemisessa oli jo varhaisessa vaiheessa mukana sopeutumisvalmennuksen viitekehyksessä.
Sopeutumisvalmennuksella voidaan auttaa yhä useampia kohderyhmiä
Sopeutumisvalmennuksella on tärkeä rooli, ja sille on tarvetta myös nykyisessä kuntoutusjärjestelmässä, vaikka toimintaympäristö on muuttunut paljon. Kohderyhmät ovat monipuolistuneet ja viitekehys tai viitekehykset ”tieteellistyneet”. ICF-luokitus on tämän päivän kehys. Kuntoutumisen ytimessä on edelleen ihmisen ja ympäristön muuttuva suhde.
Aikuisten työikäisten kuntoutuksessa pyritään usein palauttamaan jokin menetetty taito tai osaaminen, mutta lapsen kuntoutuksessa se on aina hänen kasvunsa ja kehityksensä tukemista. Lasten sopeutumisvalmennuksessa ja perhekursseilla vanhemmilla ja sisaruksilla on tärkeä merkitys. Vertaistuella ja moniammatillisen työryhmän antamalla tuella halutaan ensisijaisesti tukea lapsen ja hänen vanhempiensa suhdetta sekä korostaa kaikkien ja kaikenlaisten lasten osallistumisen mahdollisuuksia.
Sopeutumisvalmennuksen ammattilaiset korostavat ryhmän ja luottamuksen merkitystä
Kysyin ja haastoin kokeneita sopeutumisvalmennuksen moniammatillisen tiimimme[2] ammattilaisia pohtimaan tämän päivän sopeutumisvalmennusta. Mitä he ammattilaisina nostavat esiin ja mikä työssä on parasta?
He korostivat hyvän työryhmän taitoa ottaa yhdessä perheet vastaan ja viedä kunkin perheen yksilöllistä tarvetta ja tavoitetta läpi koko ryhmäprosessin. Ammattilaiset kokivat tärkeänä myös sen, että käytössä on menetelmiä, joiden avulla ryhmä saadaan ryhmäytymään ja luottamaan toisiinsa. Heidän tehtävänään on luoda tilanteita, joissa voidaan harjoitella haasteellisia asioita ja joissa ajatuksia ja tunteita voidaan turvallisesti jakaa. Kukin heistä tuo yhteiseen tekemiseen oman tulokulmansa.
Ammattiosaamisen lisäksi oleellisena pidettiin sitä, että työssä voi hyödyntää myös omaa persoonaa, luovuutta ja vahvuuksiaan. Pitkään yhdessä työskennellyt tiimi luottaa toistensa ammattitaitoon ja pystyy soveltamaan osaamistaan erilaisissa tilanteissa. Ihan fyysisesti tuntuvana asiana he toivat esiin sen, että he usein pääsevät mukaan ryhmän flow´hun, kun kurssia suunnitellaan yhdessä, ja siitä tulee niin perheiden kuin ammattilaisten yhteinen juttu. Jokainen kurssi on aivan ainutlaatuinen. Perheiden palautteista he nostivat esiin perheiden kokemuksen, että täällä heillä on mahdollisuus kokea ”normaaliutta”, täällä erilaisuus hyväksytään ja siitä löydetään vahvuuksia. Erityisyys on uusi normaali!
Kuka sopeutuu ja mihin?
Nykyään käydään paljon keskustelua myös kuntoutuksen nimestä: mitä on sopeutuminen, mihin ja kenen pitää sopeutua? Sopeutuuko kuntoutuja ja hänen perheensä ympäristöön, vai pitääkö näkökulmaa kääntää niin, että ympäristö sopeutuu erilaisuuteen? Laitosmuotoisen sopeutumisvalmennuksen rinnalle kehitetään nykyään paljon avomuotoisia kuntoutuskursseja sekä hyödynnetään etäkuntoutuksen mahdollisuuksia.
Kuntoutuksen nimeä emme (vielä) osanneet uudistaa, mutta jaoimme sen ajatuksen, että ihan jokaisen meistä täytyy hyväksyä itsemme sellaisena kuin olemme. Siinä tarvitaan muiden tukea ja hyväksyvää palautetta – niin sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvien perheiden kuin heidän kanssaan työskentelevien ammattilaisten.
Teksti: Katariina Pärnä
Kirjoittaja työskentelee säätiön johtajana. Hän on kiinnostunut kuntoutustyön arjesta ja palvelujärjestelmien tulevaisuudesta.
[1] Kirjallisuuslähteenä on käytetty Hely Strengin toimittamaa teosta Sopeutumisvalmennus. Suomalaisen kuntoutuksen oivallus (2014).
[2] Haastatellut moniammatillisen tiimin jäsenet olivat KM, toimintaterapeutti Kirsi kero, sosionomi Sandra Hildén ja fysioterapeutti Eero Haimi.