Olen viettänyt paljon aikaa 5 lapsenlapseni kanssa. Olemme käyneet huvipuistoissa ja puuhaparkeissa. Paikoissa, joissa on vilinää ja vilskettä. Tällaisten päivien jälkeen lapset ovat useimmiten väsyneitä, mutta myös levottomia ja vauhdikkaita – aivan kuin koko ajan kaasujalka pohjassa. Osallistuttuani lapsenlapseni kanssa Isovanhemmat ja lapset metsään! -toimintaan ymmärsin, miten rauhoittava ympäristö metsä on myös lapselle.
Me käyttäydymme niin kuin mukavuudet ja ylellisyys olisivat elämän päätarpeita, vaikka onnellisiksi tullaksemme tarvitsemme vain jotakin mistä innostua. -Charles Kingsley
Ylivilkas keskittymishäiriöinen 7-vuotias nautti näistä metsäretkistä suunnattomasti ja nykyään olemme ottaneet tavaksi vierailla metsässä.
Maaston eri muodot ja kaatuneet puunrungot mahdollistavat liikkuvalle lapselle tasapainoilua. Jos vauhti kiihtyi hurjaksi, istahdamme kannolle tai kalliolle tutkimaan kivien ja käpyjen erilaista pintaa ja muotoja. Havaitsemme monenmoisia kulkijoita, joiden touhuja on hauska seurata. Muurahaiset kuljettavat ruohonkorsia, mittarimadot mittaavat matkaa ja perhoset lentelevät kukasta kukkaan. Annetaan niiden touhuta omia tärkeitä touhujaan, olemmehan niiden kotona.
Maasta löytyneet puukepit herättävät lapsen mielikuvituksen. Pidemmän kepin hän ojentaa mummille kävelytueksi ja lyhyemmän hän ottaa miekaksi, jolla turvaa kulkuamme, jos vaikkapa karhu tulee vastaan.
Sopivan taukopaikan etsiminen, sellainen jossa voi vaikkapa hetkeksi levähtää, on lapselle tärkeä tehtävä. Mehu ja eväsleivät maistuvat hyviltä lyhyemmälläkin metsäretkellä. Mustikat poimitaan pensaasta suoraan suuhun.
Mummina nautin nykyisin erityisesti siitä, miten lapsi tulee metsässä läsnäolevaksi. Metsässä olemme yhdessä, kuulemme ja kuuntelemme luontoa ja toisiamme. Olemme oppineet tuntemaan ja ymmärtämään, mikä toiselle on tärkeää, mistä hän pitää ja mistä unelmoi.
Merja-Mummi,
Isovanhemmat ja lapset metsään! –toimintaan osallistunut isovanhempi