Skip to main content
search

 

MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiö on uuden edessä. Tulemme marraskuusta 2021 lähtien keskittymään avomuotoisiin terapia- ja kuntoutuspalveluihin sekä koulutus- ja asiantuntijapalveluihin.

Etsimme parhaillaan uusia, helposti saavutettavia toimitiloja uudelle avokuntoutuskeskukselle. Uusien toimitilojen myötä toimintamme Paimion Parantolassa päättyy. Uuden keskuksen avajaisia vietetään 1.11.2021. Tästä lisää infoa syksymmällä!

Emme ole edelleenkään valmiita tinkimään laadusta, ja sen vuoksi haluamme keskittyä niihin palveluihin, joiden perhelähtöisestä kehittämisestä meillä on yli 25 vuoden kokemus. Lapsi sydämessä ja mielessä tarkoittaa meille sitä, että jokainen lapsi, nuori, vanhempi ja ammattilainen kohdataan yksilöllisesti, ja heidän tarpeisiinsa vastataan monipuolisella, ajassa kiinni olevalla osaamisella.

Erityisosaamistamme ovat lasten ja nuorten neuropsykiatrisiin oireisiin vastaaminen terapian ja kuntoutuksen keinoin sekä vanhemmuuden tukeminen tutkimusnäyttöön perustuvilla menetelmillä.

Eettinen palveluiden tuottaminen on meille erittäin tärkeää. Pystymme uusissa tuulissa muutosten keskellä edelleen nojaamaan tähän periaatteeseen, koska arvokkainta pääomaamme ovat lapsi- ja perhelähtöisen kohtaamisen taito, osaava henkilöstö ja huolella valitut menetelmät. Palautetta antavat asiakkaat todentavat ja varmistavat laatua. Lasten vanhempien asiakaspalautteiden mukaan (asteikko 1–5) he ovat saaneet tukea omaan vanhemmuuteensa keskiarvolla 4,2 ja arjessaan hyödynnettävää tietoa keskiarvolla 4,5. Vastaajina oli vuonna 2020 yhteensä 460 vanhempaa.

Jokainen vanhempi haluaa nähdä lapsensa tulevaisuudessa valoisia mahdollisuuksia. Käytössämme on menetelmiä (VIGMLL®-ohjaus ja Theraplay), joiden vaikuttavuus on tieteellisesti arvioitu (www.kasvuntuki.fi). Erityisosaamistamme ovat lisäksi seikkailu- ja luontolähtöiset menetelmät perheiden kanssa.

Jatkossa toimintamme tulee keskittymään:

  • avomuotoisiin kuntoutuspalveluihin (esim. NUOTTI-valmennus, LAKU-kuntoutus, Oma väylä -kuntoutus, Nepsy-valmennus)
  • terapia- ja tutkimuspalveluihin (esim. toimintaterapiapalvelut, lastenpsykiatrian erikoislääkärin palvelut, psykologipalvelut, VIGMLL®-ohjaus, Theraplay-terapia)
  • kehittämis- ja tutkimustoimintaan (mm. Isovanhemmat ja lapset metsään! -toiminta, Isät ja pojat puussa -seikkailutoiminta, Tyttö olet helmi! -toiminta)
  • koulutus- ja asiantuntijapalveluihin (mm. VIGMLL®-koulutus ja -työnohjaus, Theraplay-työnohjaus, seikkailukoulutus)

Katariina Parna

Lisätietoja antaa säätiön johtaja Katariina Pärnä, katariina.parna@mll.fi, p. 040 861 4855.