Skip to main content
search

Olihan se meidän isien ja poikien ryhmä jotenkin ainutkertainen, kun siinä sai keskittyä meihin – me oltiin ryhmästä huolimatta kahdestaan, isänä ja poikana. Hetkittäin me oltiin kuin kave­reita, samalla viivalla – kaks miestä, toki kokemuspohjaltaan aika erilaiset. Ei me arjessa olla noin paljon yhdessä. Näiden seikkailuviikonloppujen aikana meidän tuli tehtyä ja kommunikoitua kes­kenämme paljon enemmän kuin muuten. Ensimmäisen kerran ihan oikeesti me kahdestaan teh­tiin jotain semmosta, mitä me ei olla aikaisemmin tehty.on tarkoitettu?

Marko Mantonen osallistui 1O- vuotiaan poikansa kanssa Isät ja pojat puussa -seikkailutoiminnan kolmeen viikonloppuun ja kahteen harrastekokeiluun.

Pojat löysi heti toisensa

Ekalla kerralla me osallistut­tiin retkeilyviikonloppuun. Oli juhlaa nukkua talvella puoli-joukkueteltassa, kun joku piti kipi­nää. Muistan, miten oli hieno keli ja mahtava porukka, yhteensä kuusi isää poikineen.

Se poikien touhu – sitä mä jäin miettimään pitkään. Ne pojat ei tuntenu toisiaan, mutta välit­tömästi tapahtui jotain ja ne löysi he­ti toisensa . Pojat alko touhuamaan ja juttelemaan kaikennäköistä siellä il­tanuotiolla.

Seuraavana päivänä siinä patikoidessa tuli vastaan kaikenlaisia yllätyksiä ja kiipeilyä. Tulee mieleen semmosia hetkiä, kun mä katoin mun poikaa ja siitä näki ihan selvästi, että se tykkää siitä mitä tekee. Mulle välitty siitä itellekin hyvä mieli.

Mukavampaa on tehdä yhdessä kuin yksin

Melonta anto mahdollisuuden tehdä pojan kanssa yhdessä ja erik­seen, ja siinä oli tosi paljon semmos­ta sanatonta viestintää meidän välillä. Hetkittäin oli käsittämättömän hieno tunne, kun sitä tajus, miten paljon mukavampaa on tehdä yhdessä kuin yksin. Ja sitten, kun se lähtee yhtei­sestä ymmärryksestä vaan jotenkin toimimaan. Se hetki, kun kanootti menee suoraan – ja pojan mielestä mahdollisimman lujaa! Ite voisin olla siellä vieläkin, ei mulla ollu mikään kiire päästä perille.

Ruu­an tekeminen saaressa oli kans erityinen hetki – ko­ko porukkaa nauratti, kun keli oli mikä oli ja vet­tä alko tihuttaan. Meillä oli tosi hyvää huumoria, semmoista huulenheittoa. Ja sitten, kun oltiin saatu raahattua kanootit takas veteen ja lähettiin liik­keelle, niin odotettiin sii­nä hetki kanoottien kyljet kiinni toisissaan, kukaan puhunut mitään – ei vaan tarvinnu. Muksutkin ym­märsivät, että tässä on jo­tain ainutkertaista.

Muistan sen katseen

Kiipeilyviikonlopusta mulla jäi mieleen se kat­se, kun poika oli hiukan epävarma. Hän on rohkea monessa asiassa, mutta se kalliolta laskeutuminen jännitti kyllä aika rajusti. Siinä jyrkänteen  reunal­la, kun poika lähti no­jaamaan taaksepäin, hän vilkas muhun – ei mikään sellainen, että apua mä putoa, vaan semmonen, kun katseet vaihtu meillä keskenään – että nyt mennään.

Mä jännitin kahta kauheammin, kun se on kuitenkin oma lapsi – jos joku suhtautuu siihen kevyeti, niin mä en ainakaan. Sitten, kun sieltä alhaalta alkoi kuulua positiivista ääntä sieltä kuilun pohjalta, niin se oli kyllä hieno hetki. Sain itelle tavallaan energiaa siitä, että poika meni ensin.

Se pojan onnistuminen autto mua, vaikkei me sitä ite silloin tajuttukaan. Toivon, että poika ajatteli, että nyt isä oli näkemässä ja todistamassa hänen suoritusta. Olin ite ihan sanattoman ylpeä.

Isät ja pojat puussa -seikkailutoimintaJotain, joka kantaa vielä vuosia

Mä olen jotenkin vakuuttunut siitä, että meillä tuli sanottua toisillemme jotain sellaista merkityksellistä, joka varmaan kantaa vielä vuosia. Mulle oli isänä merkittävää jo pelkästään se, että saatoin jutella mun pojan kanssa kaikenlaisista asioista. Se ei ollu mi­tään yksinpuhelua arkisista asioista, vaan jotenkin me saatiin niistä mei­dän keskusteluista jotain takas.  Se on arvokasta.

Oon huomannu, että edelleenkin – huonoimpinakin hetki­nä – meidän on helpompi saada keskustelua aikaiseksi. Siellä taustalla on ne yhteiset kokemukset, ja tiedän, että pojallakin voi olla jotain sanottavaa asioihin. Toivottavasti meidän tämmöinen keskustelu jatkuu myös pojan tullessa murrosikäiseksi.

Nykyään me tehdään enemmän yhdessä – semmosia miesten juttuja ja ollaan luonnossa. Poikahan innostu telttailusta jopa niin, että nukku viime kesänä monta yötä teltassa, tosin turvallisesti omalla pihalla. Musta tuntuu, että meidän kahden osallistuminen niihin seik­kailuihin on auttanu meidän koko perheen jaksamista, kun kaksi on ladannut ak­kuja.

Isän ja pojan yhteiset kokemukset tärkeitä

Psykologi (PsL) Pekka Lyytinen nostaa muuta­man keskeisen havainnon Markon ja hänen poikansa tarinasta tarkastellen nii­tä tutkimus- ja kokemus­tiedon valossa.

Yhteisillä luontokokemuksilla on todettu yhteys läsnäolon kokemukseen ja luonnos­sa yhdessä oleminen tu­kee yksilöiden tunteiden  hallintaa sekä säätelyä. Kehollisesti kokonaisvaltaisilla kokemuksilla luonnossa on myöteisiä vaikutuksia tunne-elämän, ajattelun ja vuorovaikutuksen kehittymiseen.

Mielenkiinnon kohdistuminen yhteisiin, elämyksellisiin asioihin virittää jaettuja tunteita kahden ihmisen välillä, ja tämä puolestaan tukee yhteistä keskustelua ja puhetta. ”Miesten juttujen” jakaminen isän ja pojan välillä on pojan kehitykselle erityisen tärkeää, koska se vahvistaa pojan tulevaa mieskuvaa.

Isät ja pojat puussa -seikkailutoiminta

Marko Mantonen osallistui 1O-vuotiaan poikansa kanssa Isät ja pojat puussa -seikkailutoiminnan kolmeen viikonloppuun ja kahteen harrastekokeiluun.

Isät ja pojat puussa -seikkailutoiminta on MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiön järjestämää toimintaa pojille, joilla on neuropsykiatrista oireilua, ja heidän isilleen. Oireilu voi tarkoittaa arkisia pulmia itsesäätelyssä, tarkkaavuudessa, keskittymisessä tai sosiaalisissa  suhteissa.

Lue lisää Isät ja pojat puussa -seikkailutoiminnasta ja ilmoittaudu mukaan!

Artikkeli on julkaistu aikaisemmin ADHD-lehdessä 4/2017.