Ystävänpäivänä meillä on ilo julkaista blogiteksti, jonka innoittajana on toiminut Miika Sallisen Hikari-sarjakuvat. Sarjakuvasankari Tauno ”Hikari” Pinkola on saanut Aspergerin syndrooma -diagnoosin ja hän elää keskellä murrosiän mullistuksia. Päivi Liukkonen kertoo blogissa hänen matkastaan sarjakuvien maailmaan ja tutustumisesta Miikan sarjakuviin.
Corto Maltese, tuo tummanpuhuva kapteeni ilman omaa laivaa, tähyää kohti kaukaisuutta. Siellä kohoaa trooppinen rannikko. Lukija uppoutuu unenomaiseen maailmaan, jossa on syvät varjot, ja jossa moni asia jää vihjeeksi. Oikeastaan sarjakuva taitaa olla tarkoitettu vähän vanhemmille, mutta se vain lisää tarinan imua. Isoveli tietenkin kaappasi sarjiksen luettavakseen ensin, mutta se ei haittaa. Nyt siihen saa keskittyä rauhassa. On viikonloppu, ulkona pakkasta. Sohvalle voi rakentaa lämpimän pesän, ja uusin Aku Ankka odottaa vielä vuoroaan.
Sohvalle mielellään käpertyvä pikkutyttö oppi aikoinaan sarjakuvia katsellessaan vahingossa lukemaan. Tyttö lumoutui vaihtoehtoisista maailmoista, jotka aukenivat hänen edessään. Hän oppi kuvittelemaan, sepittämään tarinoita ja piirtämäänkin. Tyttö ihaili neuvokasta Yoko Tsunoa, joka seikkaili ystäviensä kanssa avaruudessa ja meren pohjassa, ja jolla oli käytössään viimeisimmät tieteen ja kehityksen tuomat vempeleet. Tintin ja Asterixin seurassa hän kiinnostui historiasta ja maailman ilmiöistä. Aku Ankan nokkelat tekstit saivat hänet kikattamaan – ja taisipa hän kikattaa takautuvasti vielä aikuisenakin, kun osa vitseistä vihdoinkin valkeni hänelle.
Sarjakuvaan on helpompi tarttua kuin perinteiseen kirjaan. Jotakin todella koukuttavaa on kuvan ja tekstin yhdistelmässä. Se vetoaa monen ikäisiin, eikä vaadi kovin suurta pitkäjänteisyyttä: tarinaan pääsee sisälle heti ensimmäisestä ruudusta, mutta keskeyttääkin välillä voi, ja jatkaa taas sopivan hetken tullen. Mahdolliset lukemisen hankaluudetkin voi saada anteeksi, kun kuva tukee tekstin ymmärtämistä. Sarjakuvia voi lukea lapselle samaan tapaan kuin satuja, yhdessä kuvia katsellen, pysähdellen ja pohtien. Mutta ne tarjoavat itsenäistyvälle lukijalle myös välineen opetella ja oivaltaa ihan itse. Eipä taida olla meille aikuisillekaan pahitteeksi välillä katsella maailmaa vähän toisesta näkökulmasta.
Todennäköisesti sarjakuvia luetaan samoista syistä, oli sitten lukijana lapsi tai aikuinen. Joku haluaa päästä irti arjesta. Joku nauttii itse tarinasta, joku taas piirrosjäljestä. Joku tahtoo vitsejä ja viihdytystä, joku taas syvällistä sanomaa. Samoja asioitahan sitä etsitään proosakirjallisuudesta, elokuvista tai muusta kulttuuritarjonnasta. Sarjakuva erottuu kuitenkin joukosta. Se on parhaimmillaan hienostelematon ja helppo. Se asettaa lukijansa samalle viivalle iästä riippumatta, ja silti sen avulla voi käsitellä vaikeitakin aiheita.
Sain reilu vuosi sitten sukeltaa sarjakuvamaailmaan ihan työn puolesta, kun MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiö julkaisi kolme albumillista Miika Sallisen Hikari-sarjakuvia. Sarjakuvasankari Tauno ”Hikari” Pinkola on saanut Aspergerin syndrooma -diagnoosin. Lisäksi hän elää keskellä murrosiän mullistuksia. Näistä aineksista Miika Sallinen on luonut hienovireistä arjen draamaa, joka palkitsee lukijan monenlaisilla oivalluksilla ja lempeällä huumorilla.
Kylläpäs sarjakuvien järjestely teemoittain olikin innostavaa puuhaa talousarvioiden, TES-tulkintojen ja muiden byrokraatintöiden lomassa. Siitä ei ollut leikki kaukana!
Päivi Liukkonen
Päivi toimii MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiössä hallintojohtajana
Miika Sallinen antoi hiljattain käyttöömme muutaman stripin verran makupaloja Hikarin myöhemmistä vaiheista. Tässä niistä yksi:
