Riittämättömyyden tunteet vaivaavat yhä useampaa vanhempaa. Kiireisen arjen keskellä vanhemman mieltä vaivaavat monet kysymykset: Riitänkö minä vanhempana? Teenkö riittävästi asioita oikein lapselleni? Vaikuttaako oma jaksamiseni lapseni kehitykseen?
Vanhemmuudesta puhutaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja voidaan ajatella, että vanhemmuuteen liittyvät odotukset ovat kasvaneet. Siksi ei ole ihme, että moni vanhempi kokee riittämättömyyttä.
Onneksi vanhemmuudesta on samanaikaisesti paljon aikaisempaa enemmän tietoa saatavilla, kiitos monitieteisen tutkimuksen viimeisen 50 vuoden ajalla. Omien kykyjen epäileminen itsestään vanhempana on hyvin inhimillinen piirre ja tarpeellinen ihmiselle, joka on hyvin sosiaalinen ja lajitovereistaan riippuvainen.
Sosiaalinen media voi vahvistaa riittämättömyyden tunteita
Aikaamme kuuluvat myös sosiaalisen median vaikutukset vanhemmuuteen. Luottamuksellinen vertaisryhmä verkossa voi olla jonkun vanhemman pelastus, ja toinen vanhempi tuntee kuristuvansa somessa esitettyyn hyvän vanhemmuuden kapeaan illuusioon. Kytkeytyminen oman vanhemmuuden ydinkokemuksiin auttaa vanhempaa rajaamaan hänen omaa tapaansa toimia sosiaalisessa mediassa vanhemmuutta koskevissa sisällöissä.
Lapsiamme opetetaan koulussa medialukutaitoisiksi ja suhtautumaan kriittisesti sisältöihin. Myös vanhempien kannattaa suhtautua terveen kriittisesti erityisesti siihen mielikuvaan, joka vanhemmuudesta syntyy avoimilla keskustelupalstoilla ja somen kuvavirrassa. Höyryävä kaakaomuki punaposkisen lapsen käsissä luistelukentällä hymyilevien vanhempiensa edessä oli vain muutaman sekunnin mittainen hetki, joka sattui tallentumaan käynnykkäkameraan. Kuvan ulkopuolelle jäivät luistinten etsintä sekaisesta ulkovarastosta, vanhempien kina siitä kumpi ne viime keväänä sinne vei, lapsen totaalikieltäytyminen koko touhusta jo etukäteen ja bensavalon syttyminen autossa matkalla kentälle.
Kysymykset ovat tarpeellisia
Omaa riittämistä ja riittämättömyyttä koskevien kysymysten esittäminen itselleen vanhempana on tärkeää, koska se kertoo vanhemman kyvystä pohtia lapsen kokemusta. Kysymykset toimivat ikään kuin turvamekanismeina, joilla vanhempi varmistaa lapsen pysymisen hänen mielessään.
Myös syyllisyydellä on tärkeä tehtävä vanhemmuudessa. Sen tarkoituksena on herätellä vanhempaa tarkistamaan, aiheuttaako esimerkiksi oman edun nimissä tehty valinta liian suurta haittaa lapselle ja hänen hyvinvoinnilleen. Ilman sopivaa määrää syyllisyyttä olisimme vanhempina vailla kompassia, joka ohjaa mieltämme kohti lasta ja hänestä huolehtimiseen.
Riittämättömyyden tunteet voivat olla merkki hyvästä vanhemmuudesta
Vanhemmat ja elämäntilanteet ovat yksilöllisiä. On kuitenkin hyvin tavallista, että vanhempi ei voi viettää lapsen kanssa niin paljoa aikaa kuin haluaisi. Perheen kotiarkeen voi liittyä myös paljon kiirettä, ja elämään kuuluvat yllättävät muutokset sekä ihmissuhteisiin liittyvät ristiriidat kuormittavat aika ajoin vanhemman mieltä. Tällaisina hetkinä vanhempi huomaa, että hänen on vaikeaa olla lapselleen läsnä, ja tämä aiheuttaa syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteita.
Kuitenkin jo se, että vanhempi tekee havainnon oman läsnäolonsa riittämättömyydestä, on hyvää vanhemmuutta. Vanhempi tavoittaa kaksi mieltä – omansa ja lapsensa. Omiin ajatuksiin voi nousta kysymyksiä siitä, miten lapsi kokee poissaolevan vanhemman. Kysymykset voivat olla pysähtymisen paikka, jos huomaa näin tapahtuvan kovin usein ja niiden valtaavan mielen jatkuvasti. Toisaalta jos tämänkaltaiset kysymykset tuntuvat täysin vierailta ja puuttuvat kokonaan, saattaa olla myös syytä huolestua.
Erityislapsen vanhemman riittämättömyys
Kun lapsen kehitykseen liittyy erityisyyttä, kuten viivettä tai poikkeamaa, saattaa vanhemmuudessa korostua riittämättömyyden kokemukset itsestään äitinä tai isänä. Lapsen suuri hoidon ja ohjauksen tarve asettaa vanhemmalle erityisiä vaatimuksia joustavuudelle suhteessa omiin tarpeisiinsa. Lapsi voi olla myös pitkään kirjaimellisesti riippuvainen vanhempansa jatkuvasta avusta.
Entä kun riittämättömyys ei helpota?
Pitkään jatkuneen riittämättömyyden kohdalla vanhemman kannattaa ottaa oma jaksamisensa vakavasti puheeksi erityislapsen hoitoon ja kuntoutukseen liittyvissä verkostoissa. Ammattitaitoisen palveluohjauksen avulla osataan ohjata vanhempi saamaan itselleen apua.
Riittämättömyys ja syyllisyys ovat tunteita, joiden paino tuntuu vain kasvavan, jos niitä ei pääse jakamaan jonkun kanssa keskustellen. Puoliso, ystävät, sukulaiset, vertaistuki, yhdistykset ja järjestöt voivat olla suureksi avuksi vanhemmalle. Ammattiavun tarpeen voi tunnistaa siitä, että mielen valtaa jatkuva näköalattomuus ja esimerkiksi huoli siitä, etteivät läheiset jaksa ottaa vastaan vanhemman taakkaa.
Riittämättömyyden vastalääkkeet
Ensisijaista vanhemman riittämättömyydelle on se, ettei hän jää yksin. On hyvää vanhemmuutta jakaa toisen aikuisen kanssa omaa kokemustaan riittämättömyydestään ja pyrkiä ymmärtämään sitä toisen avulla sekä löytämään tilanteeseen helpotusta. Vastalääkkeenä riittämättömyydelle toimii myös kyky nähdä erityisesti tässä ja nyt, pienissä hetkissä toivoa – joka päivä jossain kohtaa tiedän ja tunnen olevani se kaikkein tärkein tuolle lapselle.
Vanhemmuudessa yksi keskeisimmistä tehtävistä on löytää tasapainoa vastuun ja armollisuuden välillä. Ehkä lopulta sillä onkin merkitystä, minkälaisen esimerkin vanhempana antaa lapselle tavasta vaatia itseltämme asioita ja kyvystä suhtautua itseensä myötätuntoisesti. Vanhempi toimii usein niin hyvin kuin on mahdollista sen hetkisissä olosuhteissa. Samanaikaisesti hän olisi halunnut pystyä parempaan, huomioida lasta enemmän oman kiireensä keskellä. Vanhemman joustava mieli voi hyväksyä nuo kaksi asiaa – niissä olosuhteissa se oli minulle ainut tapa toimia, mutta halua pystyä parempaan ja kestän tämän ristiriidan, koska minä voin siihen vaikuttaa. Oman elämän ohjaksissa olemisen tunne on vahva keino säädellä omaa riittämättömyyden tunnettaan. Perheen elämäntilanteet kuitenkin vaihtelevat ja sen myötä vanhempi pyrkii sopeutumaan muuttuneisiin olosuhteisiin.
Tietoinen pysähtyminen ihan pienenkin hyvän äärelle on opittavissa oleva taito, joka tosin vaatii harjoittelua ja paljon toistoja. Kuormittuneena on ihan tavallista, että mieli vaeltaa herkästi menneeseen tai tulevaan, ja nykyisyys valuu ohi. Mieltä voi opettaa jarruttamaan ja pysähtymään – ”nyt vain istun tässä hetken, hengitän muutaman kerran syvään ja annan silmieni täyttyä tuon lapseni niskan kaaresta, joka on minulle se maailman kaunein”.
Pieni kertomus riittämättömyydestä
Kyky suhtautua maailmaan leikillisesti ja nähdä tilanteissa humoristisia piirteitä on tehokas keino sietää riittämättömyyttä. Aikoinaan itse tuoreena äitinä huonosti nukutun yön jälkeen laitoin vahingossa pienelle vauvalleni silmiin D-vitamiinitippoja ja silmätippoja hänen suuhunsa. Hänen ilmeensä oli hiukan kummallinen siinä hoitopöydällä, kunnes tajusin mitä olin mennyt tekemään ja tunsin valtavan syyllisyyden jysähdyksen.
Muutaman sekunnin mietinnän jälkeen päätin tehdä itselleni saman, jotta tietäisin miltä vauvastani tuntuu ja mitä minun kuuluu tehdä. Itkuisena soitin ihanalle, kaiken nähneelle neuvolatädillemme ja kerroin, että meillä on nyt molemmilla D-vitamiinitippoja silmissä ja olemme nielleet vauvan silmätippoja.
Neuvolatäti ei voinut lakata nauramasta. Ei hätää. Tuossa hetkessä hän opetti minulle jotain arvokasta – vanhemmuus on hullu matka.
Teksti: Nina Mellenius
Kirjoittaja toimii MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiössä kehittämispäällikkönä ja tekee väitöskirjatutkimusta vanhemman mentalisaatiosta.