Tässä luontolähtöisiä menetelmiä käsittelevässä blogisarjan kolmannessa osassa esitellään seikkailun taustalla olevia toimintaperiaatteita ja kuvaillaan, mitä merkitystä seikkailun haastavuustasolla on kuntoutumisen kannalta.
Seikkailun periaatteet ovat linjassa säätiön toimintaperiaatteiden kanssa
MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiön toimintafilosofia ja seikkailun periaatteet ovat hyvin lähellä toisiaan. Seikkailullisten menetelmien käytön periaatteita ovat keskittyminen osallistujan voimavaroihin, prosessimaisuus, reflektiivisyys ja dialogisuus. Säätiön toiminnassa keskeistä on systeeminen työote, voimavarakeskeisyys ja suhdenäkökulma. Osittain nämä periaatteet täydentävät toisiaan ja ovat linjassa ja päällekkäin toistensa kanssa.
Systeemisyys
Systeemisessä toimintakulttuurissa oleellista on siirtyä ongelmakeskeisyydestä perheen, lapsen ja lähiyhteisöjen voimavarojen etsintään. Yhtä perheenjäsentä ei nähdä ongelmana, vaan perheeseen keskitytään systeeminä, jonka osaset vaikuttavat toisiinsa. Muutos yhdessä osasessa voi aiheuttaa koko (perhe)systeemin muutoksen. Tällainen systeemin muutos voi tapahtua myös seikkailutoiminnassa, kun yksi perheenjäsen omaksuu erilaisen roolin.
Voimavarakeskeisyys ja suhdenäkökulma
Voimavarakeskeisyydellä perhe- ja kuntoutustyössä tarkoitetaan asiakkaiden vahvuuksien tukemista ja etsimistä. Perhekuntoutuksessa keskitytään ensisijaisesti lapsen ja vanhemman välisen suhteen vahvistamiseen. Suhdenäkökulmaan kietoutuu myös mentalisaation käsite, eli kyky havainnoida oman ja toisten käyttäytymisen taustalla olevia mielentiloja, eli ajatuksia, tunteita, uskomuksia ja aikomuksia.
Seikkailuterapian suuntautuminen voimavarakeskeisyyteen ja voimaantumiseen tähtää siihen, että asiakkaat saavat seikkailutoiminnasta konkreettisia todisteita omista onnistumisistaan. Näiden saavutusten ajatellaan korjaavan asiakkaan kielteistä minäkuvaa positiivisempaan suuntaan. Lisäksi seikkailuterapian tavoitteena on helpottaa yksilöllisten vahvuuksien ja heikkouksien realistista arviointia.
On selvitetty, että voimaantumisen kokemus välittyi siitä tunteesta, että on selviytynyt seikkailun haasteista. Tämä johtaa siihen, että osallistuja kokee olevansa kyvykkäämpi kuin aiemmin uskoi olevansa, ja lopulta saattaa kyetä tekemään asiat eri tavalla jokapäiväisessä elämässään.
Mentalisaatiotaitojen tukeminen
Mentalisaatiotaitojen vahvistaminen on keskeinen keino asiakkaan suhteiden tukemisessa, joten mentalisaation käsite korostuu säätiön toiminnassa.
Mentalisaation tukemista voidaan myös käyttää seikkailussa, sillä erityisesti seikkailuterapiaan kuuluva reflektiivinen keskustelu seikkailutoiminnan herättämistä tunteista ja ajatuksista tukee mentalisaatiokykyä ja on linjassa mentalisaatioperustaisen terapiasuuntauksen kanssa.
Reflektiivisyys
Reflektiivisyys tarkoittaa sitä, että pyritään ymmärtämään itseään paremmin, eli tietoisuutta oman toiminnan taustavaikuttimista, kuten ajatuksista, olettamuksista ja tunteista. Reflektiivisyyden avulla seikkailussa opitun siirtovaikutusta arkeen voidaan tehostaa.
Esimerkiksi kiipeilyn herättämät tunteet voivat olla samankaltaisia kuin arjen haastaviin tilanteisiin liittyvät tunteet. Onnistumisen kokemus kiipeilyssä voidaan siirtää reflektion avulla muille elämänalueille, jolloin aikaisemmin haastavaksi koettuja tilanteita uskalletaan kohdata uudella tavalla.
Ryhmä reflektiivisessä prosessissa
Reflektiivinen prosessi saa alkunsa, kun intensiiviset seikkailukokemukset luonnossa jaetaan yhdessä toisten kanssa. Seikkailuterapiassa usein käytetty työtapa on kokemuksista puhuminen vertaisryhmässä, jolloin ryhmä reflektoi yhdessä koettuja asioita. Tällainen reflektiivinen keskustelu tukee positiivisen kommunikaation taitoja.
Uusia vuorovaikutustapoja reflektion kautta
Ryhmäkeskustelujen ja kokemusten jakamisen myötä ihmiset luopuvat suojausmekanismeistaan yhteisössään ja vuorovaikutussuhteissaan. On vaikea pitää kiinni julkisivustaan, kun kohtaa haasteita erämaassa.
Ryhmämuotoinen seikkailutoiminta vahvistaa uusia, toimivia tapoja kommunikoida ja vuorovaikuttaa. Yksilö saa olla haavoittuvainen toisten seurassa. Tämä johtaa suuremman luottamuksen syntyyn ryhmän jäsenten välillä. Tämä taas voi edesauttaa itseymmärrystä ja reflektiokykyä.
Dialogisuus ja seikkailun sopiva vaativuustaso
Dialogisuudella tarkoitetaan seikkailun kontekstissa sitä, että osallistujilta kysytään itse, millainen haastetaso heille sopisi parhaiten, eli mikä olisi juuri tälle henkilölle, perheelle tai ryhmälle “seikkailu”.
Challenge by choice -mallin mukaan seikkailussa tarjotaan mahdollisuus yrittää haastavaa tehtävää turvallisessa ilmapiirissä, mutta kerrotaan, että tehtävästä saa perääntyä, jos alkaa jännittää liikaa, ja tehdään selväksi, että yrittäminen on tärkeämpää kuin tehtävästä suoriutuminen.
Ei liikaa eikä liian vähän haastetta
Seikkailun tulisi olla vaikeustasoltaan ja riskialttiudeltaan sopivaa. Jos toiminta on liian haastavaa tai jopa pelottavaa, on riskinä, että kokemus on osallistujalle epämieluisa. Liian helpot tehtävät taas eivät ole mielekkäitä, eivätkä haasta tarpeeksi osallistujaa.
Sopiva vaikeusaste seikkailussa tuottaa positiivista stressiä
Seikkailulla pyritään niin sanotun eustressin, eli positiivisen stressin, herättämiseen osallistujassa. Eustressin ajatellaan olevan hyödyllinen osa seikkailun terapeuttista vaikutusta.
Henkilökohtaista kasvua ilmenee parhaiten tunneilmastossa, joka on mukavan ja niin sanotusti paniikinomaisen välissä. Seikkailullisen toiminnan tulisi tapahtua keskitasolla, jolloin osallistujan taidot ja seikkailun tuomat haasteet ovat tasapainossa.
Kirjoittaja: Kanerva Pärnänen
Lue myös blogisarjan kaksi ensimmäistä osaa:
- Osa 1: Luonnon hyvinvointivaikutukset ja luontoavusteisuus lasten ja nuorten kanssa
- Osa 2: Seikkailumenetelmät lasten ja nuorten kanssa
Lähteet
DeMille, S. M. & Montgomery, M. 2016. Integrating Narrative Family Therapy in an Outdoor Behavioral Healthcare Program: A Case Study. Contemporary Family Therapy. 38: 3– 13. doi: 10.1007/s10591-015-9362-6.
Eckstein, F. & Rüth, U. 2015. Adventure-based experiential therapy with inpatients in child and adolescent psychiatry: an approach to practicability and evaluation. Journal of Adventure Education and Outdoor Learning. 15 (1), 53-63.
Ewert, A. W. 1989. Outdoor adventure pursuits: Foundations, models, and theories. Columbus, OH: Publishing Horizons.
Gabrielsen, L., Harper, N. & Fernee, C. 2019. What are constructive anxiety levels in wilderness therapy? An exploratory pilot study. Complementary Therapies in Clinical Practice. 37. 10.1016/j.ctcp.2019.08.007.
Hämäläinen, P. & Holma, M. 2020. Liikunnan didaktiikkaa ja seikkailukasvatusta. Teoksessa S.Karppinen, M. Marttila & A. Saaranen-Kauppinen (toim.): Seikkailukasvatusta Suomessa– pedagogisia ja didaktisia näkökulmia 2020: Outdoor Adventure Education in Finland – pedagogical and didactic perspectives. Humanistinen ammattikorkeakoulun julkaisuja 97.
Lahtinen, P., Männistö, L. & Raivio, M. 2017. Kohti suomalaista systeemistä lastensuojelun toimintamallia. Keskeisiä periaatteita ja reunaehtoja. THL. Työpaperi 7/2017. LAPE-ohjelma.
Marttila, M. 2020. Luontoliikunta elämys- ja seikkailupedagogiikassa. Teoksessa S.Karppinen, M. Marttila & A. Saaranen-Kauppinen (toim.): Seikkailukasvatusta Suomessa – pedagogisia ja didaktisia näkökulmia 2020: Outdoor Adventure Education in Finland – pedagogical and didactic perspectives. Humanistinen ammattikorkeakoulun julkaisuja 97.
Myllärniemi, A. 2007. Lastensuojelun avohuollon perhetyö ammattikäytäntönä –jäsennyksiä perhetyöstä toimintatutkimuksen valossa. Heikki Waris -instituutti. http://www.socca.fi/files/90/Lastensuojelun_perhetyo_ammattikaytantona.pdf
Newes, S. & Bandoroff, S. 2004. What is adventure therapy.In a S. Bandoroff & S. Newes (Eds.) Coming of Age: The Evolving Field of Adventure Therapy. 1-30.
Pajulo, M., Salo, S. & Pyykkönen, N. 2015. Mentalisaatio ihmistä suojaavana tekijänä. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim. 131(11) 1050-1057. https://www.duodecimlehti.fi/duo12278 (Luettu 10.6.2020.)
Rohnke, K. 1989. Cowstails and cobras II: A guide to games, initiatives, ropes courses, & adventure curriculum. Hamilton, MA: Project Adventure.
Rousu, S. 2018. Uusi lastensuojelu kehittyy monien kulttuurien ristipaineissa. Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/140837/2018_Rousu_uusi_lastensuojelu_kehittyy_monien_kulttuurien_ristipaineissa_AATOS.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Shellman, A. & Ewert, A. 2010. A Multi-Method Approach to Understanding Empowerment Processes and Outcomes of Adventure Education Program Experiences. Journal of Experiential Education. 32. 275-279. 10.1177/105382590903200310.
Tucker, A. R., Widmer, M. A., Faddis, T., Randolph, B. & Gass, M. 2016. Family Therapy in Outdoor Behavioral Healthcare: Current Practices and Future Possibilities. Contemporary Family Therapy. 38: 32– 42. doi: 10.1007/s10591-015-9370-6.