”Miten saan nähdä sinut? Mikä on sinulle arvokasta ja totta?”
Lapsen arvokas keho -kehittämishankkeen Aarteenetsijät-ryhmissä sovelletaan voimauttavan valokuvauksen menetelmää, jossa ei niinkään ole kyse valokuvaamisesta, vaan katsomisen tavasta. Voimauttavassa valokuvauksessa perheenjäsenet kuvaavat toinen toisiaan. Kuvassa oleva on ”päähenkilö”, joka määrittelee, miten häntä saa kuvata eli katsoa. Perheenjäsenet saavat itselleen kuvatulosteet, joista he valitsevat kukin itselleen merkityksellisimmät kuvat. Prosessin tuloksena voi syntyä ”uusin silmin näkemistä”, joka tuottaa ihmisten välille uudenlaisia tunteita.
”Kuva ei ole minun kuvani, vaan päähenkilön kuva. Kuuntelen, miten hän haluaa tulla kuvatuksi.”
Voimauttavan valokuvauksen lähtökohtana on hyvän näkyväksi tekeminen silloinkin, kun se tuntuu vaikealta tai lähes mahdottomalta. Tämä ilmiö voi tapahtua, kun moniäänisyys, lempeys ja arvostavan vuoropuhelun lähtökohta toimii.
”Kuvailen päähenkilölleni, mitä kameran etsimessä näen, mitä kuvassa tapahtuu ja miten suuresti se, mitä saan hänessä nähdä, koskettaa ja vaikuttaa minuun.”
Aarteenetsijöissä olemme voineet nähdä lähes ihmeitä tapahtuneen! Joidenkin perheiden tilanne on voinut olla ryhmään tultaessa nihkeä valokuvaamisesta mainittaessa. Esimerkiksi perheen lapsi on voinut todeta, ettei halua kuvata eikä tulla kuvatuksi. Hän on saattanut inhota kuvaamista ja on ehkä pelännyt olla kuvattavana. Voimauttavan valokuvan menetelmässä kuvaustapahtuman valtasuhde on käännetty päälaelleen ja se voi joskus auttaa esimerkiksi kuvapeloista irti pääsemiseen. Lopulta perheessä hyväksyvän katseen vaikutuksesta on voinut nähdä tyytyväisyyttä ja levollisuutta niin kuvassa kuin kuvan ulkopuolellakin.
”Sovittaudun päähenkilöni tunnetilaan, rytmiin ja maailmaan.”
Lapsen arvokas keho -ryhmätoiminnassa olemme luonnossa kokkailemassa, seikkailemassa ja vaikuttumassa kauniista ympäristöstä. Oman perheen voimakuvien äärellä työntekijä ja perhe lähtevät yhdessä tuntemattomalle maaperälle, luovaan prosessiin, etsimään yhdessä sitä, mikä on kunkin perheenjäsenen oma merkityksellinen asia, jonka haluaa ikuistaa kuvaan. Saatamme lumoutua kauniista luonnosta ja tulla houkutetuiksi menemään sitä kohti, mikä juuri kuvaushetkellä vetää meitä puoleensa.
”Lumoudun ja innostun päähenkilöni ja ympäristön valoista ja sävyistä.”
Oman perheen voimakuvauksella pyritään tekemään kuvaamisesta jokaista perheenjäsentä kuulevaa ja vastavuoroista. Ajatuksena on oikeastaan rakastaa paremmin: ei niin kuin luulen rakastavani toista, vaan niin kuin hän oikeasti tarkoittaa tulla rakastetuksi. Valokuvaaminen on vastavuoroinen ele kohti toisen ihmisen kokemusmaailman jakamista. Näin ollen valokuvaaminen on myös eräänlainen läsnäoloharjoitus.
”Voinko unohtaa sen, miltä näytän ja pysähtyä kuuntelemaan, miltä minusta tuntuu?”
Kuvan katsominen on kehollista. Kuvassa voi löytää erilaisia puolia itsestään ja voi oppia oman moniulotteisuuden ja vastakohtaistenkin piirteiden hyväksymistä. Oman kuvan äärellä voi tavoittaa oman ihmisyyden kiistatonta arvokkuutta, huolimatta omasta vaillinaisuudesta tai rikkonaisuudesta. Kuvissa näkyy nämä molemmat puolet.
”Uskallanko jättäytyä kuvaajan katseen varaan ja luottaa siihen, että hän katsoo minua kokonaan hyvänä?”
Marika Väärä,
Lapsen arvokas keho -hanketyöntekijä, psykiatrinen sairaanhoitaja
Marika on kouluttautunut luovien menetelmien, mm. voimauttavan valokuvan käyttöön, jotta jokainen perheessä tulisi nähdyksi. Tekstin lähteenä on käytetty Miina Savolaisen voimauttavan valokuvauksen luentomateriaalia.