Skip to main content

 

Missä menee raja tavallisen murrosiän ja syvemmän kriisin välillä? Miten voin auttaa lastani? Annanko aikaa ja tilaa vai yritänkö väkisin lähelle?

Murrosikää vai syvempää kriisiä?

Istumme Paimion parantolan sohvalla, minä ja tyttäreni. Minä innoissani rakennuksen arkkitehtuurista ja edessä olevista tapaamisista. Tyttäreni vetää hupun päähänsä ja on hiljaa.

Elämä harvemmin menee niin kuin on suunnitellut. Vaikka kuinka yrittää varautua kaikkeen, niin yhtäkkiä olemmekin uuden edessä – avioero, uudet kodit, sairausdiagnoosi, koronapandemia, uusi koulu, hormonit ja pimenevät illat. Ihmiselämän askelkuviot menevät sekaisin, suunta katoaa, eikä aamulla halua kohdata tulevaa päivää.

Murrosikä vai syvempi kriisi?

Ennen puhuimme kaikesta, mutta nyt välissämme on vain hiljaisuuden muuri.

Kun tytär muuttuu ja häviää omaan mustaan aukkoonsa

Kun äitinä joutuu seuraamaan vierestä, miten ennen niin iloinen, sosiaalisesti taitava, koulussa hyvin pärjäävä, huumorintajuinen ja kaunis tytär yhtäkkiä muuttuu ja häviää omaan mustaan aukkoonsa, sitä panikoi ja ahdistuu.

Ennen puhuimme kaikesta, mutta nyt välissämme on vain hiljaisuuden muuri. Muuri, jota säännöllisesti yritän ylittää tai hajottaa – tuloksetta. Mieleen nousee kysymyksiä. Missä menee raja tavallisen murrosiän ja syvemmän kriisin välillä? Miten voin auttaa lastani? Annanko aikaa ja tilaa vai yritänkö väkisin lähelle?

Yksin ei kannata jäädä

Facebookissa silmiini osuu mainos Tyttö olet helmi -hankkeesta. Matalalla kynnyksellä yhteistä aikaa äidille ja tyttärelle. Äidin ja tyttären välisen vuorovaikutuksen vahvistamista ja kehittämistä. Täytän hakemuksen samalta istumalta.

 Jos jotain elämässä olen oppinut, niin sen, ettei yksin kannata jäädä. Äidinvaistoon kannattaa luottaa.

Avainta tyttären mieleen ei löytynytkään

Olin itse niin innostunut tulevista tapaamisista – metsäretkestä, taideterapiasta, keskusteluista, VIG-ohjauksesta – ihan kaikesta, että sorruin vaaleanpunaisiin haavekuviin. Toivoin, että tämä olisi se ihmeellinen avain tyttäreni mieleen. Yhtäkkiä kaikki olisi taas hyvin.

No, meillä ei sujunut ihan niin kuin Strömsössä.

Metsäretkellä paistoi vielä aurinko, mutta taideterapiassa maalasimme jo molemmat mustalla. Menomatkaksi tytär meni mielenosoituksellisesti istumaan takapenkille.

Paluumatkan minä itkin. Minä puhuin ja avauduin. Tytär oli hiljaa hupun alla, maskin takana.

Murrosikä vai syvempi kriisi?

”Olen huomannut, että jos vain uskaltaa pyytää apua, niin sitä kyllä saa.”

Apua saa, jos vain uskaltaa pyytää

Myönnän. Tavoitteeni olivat liian korkealla. Toivoin taikasauvan heilautusta. Toivoin voivani pienellä puhalluksella parantaa pipin. Pian kävi selväksi, että tarvitsemme apua myös muilta tahoilta. Onneksi sitä saimme ja saamme.

Lämmin kiitos hankkeen VIG-ohjaajalle loistavista vinkeistä ja neuvoista tässä prosessissa. Olen huomannut, että jos vain uskaltaa pyytää apua, niin sitä kyllä saa.

Tyttöni, olet helmi!

Elämässä syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen on vaikeaa. Tyttö olet helmi -matka ei ollut meille iso taikasauvan heilautus. Mutta uskon, että minä ja tyttäreni kylvimme siemenen. Tulevaisuus näyttää, mitä meidän siemenestä kasvaa.

Joululahjaksi kirjoitimme molemmat toisillemme kirjeen. ”Kiitos, et oot mun äiti, joka tukee mua ja voin luottaa suhu. Oon kiitolline kaikest mitä teet mun etee. Mä rakastan sua, en vaa tykkää tai osaa näyttää sitä.” 

Uskon vahvasti, että meidän siemenestä kasvaa jotain kaunista ja ihanaa. Tyttöni, olet helmi!

Kirjoittaja: Tyttö olet helmi! -kehittämishankkeen toimintaan osallistuneen tytön äiti

 

Tyttö olet helmi! -kehittämishankkeen toiminta on tarkoitettu yläkouluikäisille tytöille ja heidän äideilleen. Toiminta on suunnattu tytöille, joilla on alkavaa mielenterveyden oireilua, kuten masennusta tai ahdistusta. Kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin. Aina on joku, joka on valmis kuuntelemaan. #AINAONJOKU

MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiö tarjoaa nuorille lisäksi