Skip to main content
search

Kokemuksia NUOTTI-valmennuksesta

”Mä kyllä tiesin, mitä mun periaatteessa olisi pitänyt tehdä, mutta en vaan pystynyt aloittamaan sitä.” Aleksi, 28 v, halusi potkaista elämäänsä eteenpäin ja päätti kokeilla Nuotti-valmennusta.

Adhd, etäopiskelu, työt, korona

Ennen Nuotti-valmennusta Aleksi opiskeli kemian tekniikkaa ja teki töitä 1,5 vuotta opiskelujen välissä. Töiden ja opiskelujen yhdistäminen ei kuitenkaan toiminut ja opinnot viivästyivät töiden takia. Lopulta Aleksi irtisanottiin töistä.

Potkujen jälkeenkään Aleksin opinnot eivät lähteneet etenemään.

Mulla on ADHD, sitten oli korona ja koulukin oli etänä. Opiskelut vain jäi.”, kertoo Aleksi.

Etäopiskelu oli haasteellista – varmaan osiltaan ADHD:n takia. Koulultakaan Aleksi ei saanut siinä vaiheessa sellaista tukea kuin olisi tarvinnut. Hommat eivät vain hoituneet yksin.

Nuotti-valmennuksesta apua?

Aleksi näki Facebookissa Aamos MLL:n mainoksen Nuotti-valmennuksesta.

NUOTTI-valmennus on tarkoitettu 16-29-vuotiaille nuorille, joiden arjen haasteet estävät heitä suunnittelemasta tulevaisuuttaan tai vaikeuttavat opiskelu-/työelämää. Se on Kelan kustantamaa ja nuorelle maksutonta. Valmennuksen ajalta nuori voi lisäksi saada kuntoutusrahaa.

”Pari kuukautta sitä sitten mietin sen jälkeen, kun olin ekan kerran nähnyt teidän mainoksia Nuotti-valmennuksesta, ja totesin, että voishan tuota kokeilla, jos saisi asioita potkaistua etiäppäin.”, toteaa Aleksi.

Aleksi ei ollut aiemmin Nuotti-valmennuksesta kuullut, mutta ajatteli, että ei siinä ainakaan mitään menetä.

Hakeminen Nuotti-valmennukseen oli helppoa

Hakeminen Nuotti-valmennukseen ei ollut vaikeaa.

”Jätin yhteydenottopyynnön Aamos MLL:lle ja kyselin lisää. Sen jälkeen soitin Kelaan ja sieltä tehtiin sitten puhelinhaastattelu, missä kysyttiin ihan helppoja juttuja, kuten millainen elämäntilanne on ja miksi tarvitsi Nuotti-valmennusta. Mulla koulu meinasi jäädä niin pienestä kiinni, että meinasivat Nuotti-valmennuksen olevan mulle hyödyllinen.”, Aleksi kertoo.

Nuotti-valmentaja ymmärsi ja oli kannustava

Aleksi halusi Nuotti-valmennukseen Aamos MLL:ään.

Ennen ensimmäistä tapaamista Aleksia hieman jännitti, miten Nuotti-valmentajan kanssa tulee toimeen, mutta tämä osoittautui kuitenkin turhaksi.

”Nuotti-valmentajani Riitta ymmärsi hyvin tällaisen nuoren aivoja ja oli tosi kannustava. Ei tullut missään vaiheessa sellaista häpeää, että olisi pitänyt jättää kesken tai mitään sen suuntaista.”

Kokemuksia NUOTTI-valmennuksesta | Aamos MLL | Nuotti-valmennus

Aleksi ja Nuotti-valmentaja Riitta

Mitä Nuotti-valmennuksessa tehtiin?

Nuotti-valmentaja auttoi Aleksia Kela-sotkujen selvittämisessä. Tämänkaltainen konkreettinen apu selvensi asioita oikeasti, ja se helpotti Aleksin ahdistusta.

Aleksi teki Nuotti-valmentajan kanssa myös suunnitelmaa siitä, miten koulu saataisiin vietyä loppuun. He mm. sopivat yhdessä koulun opon kanssa tapaamisen, johon Nuotti-valmentaja tuli mukaan.

”Siellä katsottiin, että mitä tarviin siihen, että saisin tutkinnon suoritettua loppuun”, selventää Aleksi.

Nuotti-valmentajan kanssa Aleksi lisäksi aikataulutti koulujuttujaan, kuten opinnäytetyön edistymistä.

Konkreettista apua

Nuotti-valmennus auttoi Aleksia ihan oikeasti elämässä eteenpäin.

”Nuotti-valmennuksesta oli konkreettista apua. Mulla on tutkinto nyt melkein kasassa – valmistun ensi viikolla kemian tekniikan insinööriksi. Ja hain myös jo työpaikkojakin. Eli olen kyllä päässyt elämässä eteenpäin!”

Hienoa Aleksi! Paljon onnea!

Kokemuksia NUOTTI-valmennuksesta | NUOTTI-valmennus | Aamos MLL

Kakkukahvit valmistumisen kunniaksi!

Tapaamisia säännöllisesti

Aleksi koki, että Nuotti-valmennuksessa hyvää oli se, että oli ulkopuolinen henkilö auttamassa ja että tapaamisia oli säännöllisesti.

”Sovittiin aina, että mitä pitää tehdä seuraavaksi ja sitten aina tein sen. Oli ns. deadlinet asioille. Ja kun mulla on ADHD, niin siitä oli paljon apua, että oli ulkopuolinen henkilö auttamassa.”, Aleksi selventää.

Jos yhtään mietityttää, kannattaa kokeilla Nuotti-valmennusta

Aleksi suosittelee Nuotti-valmennusta myös muille nuorille:

”Jos ei ole hetkeen päässyt elämässä eteenpäin ja jumittaa vaan, niin kannattaa kokeilla. Ei siinä mitään menetä. Mitä aiemmin sen aloittaa, sitä helpompaa se on. Minä ainakin sain potkua Nuotti-valmennuksesta. Mä kyllä tiesin, mitä mun periaatteessa ois pitänyt tehdä, mutta en vaan pystynyt aloittamaan sitä. Nuotti-valmentajalta varmasti saa ainakin neuvoja ja uusi ideoita.”

Suuret kiitokset Aleksille haastattelusta ja ennen kaikkea onnittelut opintojen valmistumisesta! Asenteellasi tulet varmasti pääsemään vielä pitkälle!

Lue lisää maksuttomasta NUOTTI-valmennuksesta!

 

Marleena Tuominen