Skip to main content
search

Raivokohtauksia, riitelyä, uhmakkuutta – monessa perheessä koettua ja toisinaan pitkittynyttä käytöksen haastetta, johon väsyy niin lapsi kun aikuinenkin. Onko kyseessä vain yksittäinen lapsen raivokohtaus vai kenties uhmaikä?

Uhmakkuus ja oman tahdon kehitysvaihe kuuluu normaaliin lapsen kehitykseen ja lapsi harjoittelee itselleen hyvin tärkeitä taitoja, kuten pettymyksen sietämistä, oman tahdon ääneen sanomista, vastakkain asettelua ja näistä tilanteista selviytymistä. Hän tarvitsee aikuisen tukea ja mallia selvitäkseen näistä voimakkaista tunteista ja lähiaikuisen tapa toimia tilanteissa on tärkeä oppimisen kanava. Uhmaikä kuuluu normaalina kehitysvaiheena alle kouluikäiselle lapselle. Toisinaan uhmakkuus ja raivo/kiukku on kuitenkin liiallista, osa erityislapsen säätelyhaasteita tai impulsiivisuutta tai merkki esimerkiksi muusta huonovointisuudesta, sairastamisesta tai kuormittuneisuudesta lapsessa tai perheessä.

Kiukkuinen lapsi

Kiukkuinen lapsi – uhmaikä saattaa toisinaan pitkittyä

Toisinaan uhmaikä pitkittyy, ja tuntuu, että lapsi on aina räjähdysaltis, kiukkuinen ja vaikeasti rauhoittuva, jos ei saa omaa tahtoaan periksi. Kiukut voivat kestää hyvinkin kauan ja vanhemmat/päiväkoti tai koulu saattavat tuntea riittämättömyyttä yrittäessään rauhoitella lasta. Jos lapsen uhmakkuutta pyritään rauhoittamaan menemällä ”lapsen tahtojen mukaan”, voi uhmakkuuden käyttäytymisen malli saada pontta siitä, että se ”toimii”, ja lapsi saa tahtonsa periksi.

Kuten usein kuultu kasvatuksellisesta näkökulmasta, vanhemman tulee tarjota lapsille myös pettymyksiä (rajoja, kieltoja jne), jotta lapsi tulee elämässään oppineeksi taitoja sietää negatiivisia tunnetiloja. Kaikki meistä ovat parhaimmillaan omalla mukavauusalueellamme ja positiivisten tunteiden kanssa, mutta negatiivisissa tunnetiloissa itsesäätelytaidot ja sosiaaliset taidot punnitaan. Uhmaikä ja rajojen kokeilu kuuluvat lapsen kehitykseen, mutta voimakas ja pitkäkestoinen väkivaltainen tai epä­sosiaalinen käyttäytyminen eivät kuulu normaaliin kehitykseen.

Mitä lapsen raivokohtaukset ja uhma merkitsevät?

Uhmakkuus ja raivokohtaukset voivat olla merkki erilaisista asioita. On syytä asettua pohtimaan, mistä lapsen kiukussa voisi olla kyse.

Esimerkiksi lapsi voi olla ylikuormittunut, tai liian isojen vaatimusten edessä (jos esim. heikko taso ja vaikeat haasteet koulumaailmassa, vaikeus sopeutua esim eroon/muuttoon/ uusioperheeseen/ sisaruksen syntymään/perheenjäsenen sairauteen tai menetykseen). Aikuisen somaattinen tai psyykkinen sairaus voi myös kuormittaa lasta ja saada hänet käyttäytymisensä ja jaksamisensa rajoille. Kiukkuinen lapsi voi kaivata aikuisen huomiota ja yhdessäoloa, tai hänellä voi olla kehityksellinen häiriö (esim kielihäiriö) ja vaikeus ilmaista itseään ja tunteitaan sekä vaikeus tulla ymmärretyksi. Impulsiivisuus voi olla merkki myös neuropsykiatrisesta haasteesta. Lapsi voi olla traumatisoitunut, tai lapsella voi olla mielialahäiriö, tai perheessä voi olla kehittynyt yhteinen negatiivisen käyttäytymisen kehä eri syistä. Lapset, jotka tulistuvat herkästi ja aggressio nousee pintaan saman tien, ovat yleisesti ottaen vähemmän tarkkaavaisempia, heitä kuvaa impulsiivisuus ja monella esiintyy ahdistuneisuutta (Vitaro ym 2002).

Apua on kuitenkin saatavissa! Hoidon näkökulmasta pienen lapsen käyttäytymisen säätelyn tukeminen on usein tehokkainta, kun työtä tehdään niiden aikuisen kanssa, jotka elävät lapsen kanssa (koti, päiväkoti, koulu, harrastus). Tuetaan kommunikaatiotaitoja ja onnistumisia, palkitaan myönteisestä käyttäytymisestä, yritetään löytää ymmärrystä lapsen raivoon ja uhmaan, sekä ennakoida ja tukea vastaavia tilanteita kärjistymästä.

Kun lapsi tunnistaa ja tuntee aggression tunteet ja opettelee pärjäämään niiden kanssa turvallisessa ympäristössä, hän kehittää oma kasvuaan, ja oppii suojelemaan itseään. On tärkeä tunnistaa ja pärjätä myös negatiivisten tunteiden kanssa, kuten surun, ahdistuksen, pettymyksen, mustasukkaisuuden, häpeän, kateuden ja raivon kanssa. Oikein käytynä kehitys vaiheena (ja ”lupa kiukutella”- vaiheena) lapsi kykenee itsenäistymään ja myöhemmin paremmin irrottautumaan omaan, itsenäiseen elämäänsä.

Lapsen uhmaikä vaikuttaa myös aikuiseen

Aikuisen tapa käyttäytyä pettymystilanteessa on tärkeä malli lapselle. Aikuisen on tärkeä pysähtyä hetkeksi miettimään omaa tapaansa olla suuttuessaan tai vastatessaan lapsen suuttumiselle. Käyttäydynkö siten, että se auttaa lastani rauhoittumaan? Miten autan ja opetan lastani rauhoittumaan? Enhän itse lähde kiukuttelemaan ja huutamaan mukaan, vaan näytän aikuisen käyttäytymisen mallia lapselle?

Aikuisen on hyvä kysyä itseltään, mitä lapsen kiukku herättää, siedänkö kiukuttelua ja pysynkö tilanteessa riittävän aikuisena. On tutkittu, että kova, uhkaava ja ennustamaton kasvuympäristö, voi opettaa lapselle väkivaltaisen käyttäytymisen mallia. Jos lapsi kasvatetaan auktoritäärisella, ankaralla kurilla, hän ikätoveriaan useammin ärtyessään lyö toista. Kun taas ilman rajoja kasvatettu lapsi suuttuessaan tyypillisesti käyttää ärsyyntyessään uhkailua ja kiristystä ( Vitaro ym 2006, Brengden ym. 2006).

Moni aikuinen voi tuntea samoja negatiivisia tunteita katsoessaan lasta, joka uhmaa ja raivoaa. Voi tulla avuttomuuden ja riittämättömyyden tunteita ja tunne siitä, etten osaa olla lapseni kanssa tai etten tiedä, mitä seuraavaksi tekisin. Hämmennys voi yhtälailla liittyä siihen, ettei ymmärrä lapsen käyttäytymistä kuin siihen, että aikuisen omat tunnereaktiot tilanteessa ovat hämmentäviä. Usein on aikuisen hyvä aloittaa siitä, että tarkastelee omaa toimintaansa tilanteissa, joissa lapsi menettää malttinsa.

Lisäksi lapsen ja aikuisen välisen suhteen vahvistaminen on keskiössä, sillä itsesäätelytaitojen vahvistaminen on paljolti lähiaikuisen jaksamisen, kykyjen ja opettamisen varassa. Aikuinen voi antaa apua lapselle hänen työstäessään omia tunteitaan. Tunteiden tunnistamisen, nimeämisen tukeminen on tärkeää, sekä aikuisen vahvistaminen uskomaan siihen, että tästä selvitään.

Lisäksi voidaan yksilötasolla vahvistaa lapselle käyttäytymisen itsesäätelyn keinoja ja joskus lääketukea väkivaltaisen aggression hallinnan tueksi. Joihin sairauksiin kuuluvat oireet, kuten yksityiskohtiin juuttuminen tai impulsiivisuus, voidaan toisinaan virheellisesti tulkita häiriökäyttäytymiseksi.

Apua lapsen raivokohtauksiin ja uhmaikään

MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiö tarjoaa yhtenä tahona apua myös haastavasti kasvatettavan tai käyttäytyvän lapsen kanssa koko perheelle. Perhekuntoutuksessa on mahdollisuus paneutua juuri kyseisen perheen tarpeisiin, miettiä keinoja auttaa ja tukea perhettä ja toisaalta vahvistaa haasteista huolimatta positiivista tapaa vuorovaikutuksessa perheen sisällä.

Voit myös varata ajan lastenpsykiatrian erikoislääkärillemme tai psykologin vastaanotolle.

Aiheesta suosittelen luettavaksi Väestöliiton Raisa Cacciatoren kirjaa; Kapinakirja; aggressiokasvattajan käsikirja, koululaisesta aikuiseksi.

Jonna Maunu

Kirjoittaja on LT (lastenneurologia) ja lastenpsykiatrian erikoislääkäri, ja työskentelee MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiössä kesälääkärinä.

 

Lähteet:

Brendgen, Vitaro F ja Boivin M 2006; Examing genetic and environmental effects on reactive versus proactice aggression. Developmental Psychology 42 (6); 1299-1312

Cacciatore R 2009; Kapinakirja; aggressiokasvattajan käsikirja, koululaisesta aikuiseksi.

Vitaro F, Brendgren M ja Tremblay R 2002; Reactively and proactively aggressive children; Antecedent and sybsequent characteristics. Journal of Child psychology and Psychiatry 43(4); 495-506

Vitaro F, Barker E, Boivin M 2006; Do early difficult temperament and harsh paremnting differentially predict reactive and proactive aggression? Journal og Abnormal Child Psychology 34 (5); 685-695